Uusia tuulia

Loppuvuodesta 2012 alkoi itämään ajatus omasta levystä ja siihen liittyvästä yritystoiminnasta. Olen yrittäjän tytär ja kaikki yrittämiseen liittyvä on aina kovin kiinnostanut. Jo nuoresta asti olen kulkenut isän mukana rautakaupassa ja päässyt näkemään sen vapauden mitä omassa yrityksessä on. Olenkin kokeillut monenlaista yrittämistä vuosien varrella. Verkostomarkkinointia, Tupperwarea, kotisiivousta, sisustustavara myyntiä, kotileivontaa… Mikään näistä ei ole ollut kuitenkaan kovin pitkäkestoista vaan tuoneet lähinnä vaihtelua kotiäitiyteen.

Olen yleensä kovin perusteellinen kaikessa mihin ryhdyn ja levytysprojektia olen kuvitellut tekeväni vasta joskus sitten kun minulla on vähintään musiikinmaisterin tutkinto takana. Haaveena se on ollut pitkään. Nyt kymmenisen vuoden lauluopinnot takana olisi ollut aika tehdä viimeinkin roikkunut D-tutkinto laulusta. Jotenkin tuo tutkinnon tekeminen ei oikein tuntunut tähän saumaan kovin motivoivalta. Mitä saan siitä itselleni? Harjoitus ei ole koskaan pahitteeksi mutta lämmittääkö minua edes kiitettävä numero jos sellaisen saisinkin? Jatko-opintoja varten tutkinto olisi hyvä mutta en nyt vielä muutamaan vuoteen kouluun hakua suunnittele.

Avasin sitten vähän aralla mielellä ajatuksiani laulutunnilla. Lauluopettajani ei pitänytkään ideaa hullumpana ja jopa kannusti minua ”siivilleni”. Myös äänittäjän kanssa jutellessa tuntui projektin suunnittelu luonnolliselta. Projektin oikeastaan käynnisti ystäväni Pertti Haapalainen joka lupasi hommata minulle pianistin sekä äänittäjän jos en itse niitä löydä.

Pianisti  löytyi kuitenkin läheltä laulunopettajani avustuksella. Ilia Kalinoujov-Salminen oli juuri sitä mitä olin etsinyt. Sielukas pianisti joka kykenee lukemaan laulajaa ja tekniikan lisäksi hallussa on myös se syvällinen tulkinta mihin useampi ei kykene edes vuosien työn jälkeen. Hyvää pianistia on siis haastava löytää.

Yllättävän nopeasti minulle muodostui myös kuva levyn sisällöstä.

Jo pian alkuvuodesta rohkenin ottaa myös yhteyttä Laulupedagogi Annastiina Tahkolaan joka on antanut minulle lähes kymmenisen vuotta sitten jonkun laulutunnin kesäkurssilla. Tykkäsin Annastiinan opetuksesta ja se tuki hyvin opintojani myös täällä päässä. Kesäkurssin jälkeen Annastiina on menestynyt mm. Sibelius laulukilpailuissa joissa ylettyi ensimmäiselle sijalle v. 2007. Annastiina muisti minut vielä vuosien takaa ja lupasi antaa kaiken tukensa ja oppinsa minulle tähän levytysprojektiini. Niinpä tieni vie nykyisin lisäksi myös Savon seudulle laulutunnille. Tosin ei ihan joka viikko…

Pianistin kanssa ollaan harjoiteltu ohjelmisto kohta läpi ja päästään tosihommiin.=)

Jos kaikki menee suunnitelmien mukaan äänitykset alkavat 17.6.

Äänityksen hoitaa Voikkaan kanttori Timo Vikman joka on tehnyt
äänityksiä aiemminkin.

Edessä on siis vielä paljon harjoituksia ja myös jokunen esiintyminen ennen varsinaista äänitystä.

Ääninäytteet tänne sivuilleni nauhoitetaan 23.5. Silloin saa paremman käsityksen tulevasta.

Ilman näitä tausta tukijoukkoja tuskin olisin tässä, saatika pysyisin viemään projektia yksin läpi.