Kevät tulee!

Yli vuosi on vierähtänyt siitä kun viimeksi postailin tänne blogiini. Aika on vierähtänyt todella joutuisasti hoito-opiskeluiden merkeissä ja töissä. Musiikki on näytellyt vähän pienempää osaa arjessani ja olen pohtinutkin mitä haluan tehdä sillä saralla tulevaisuudessa. Ohjelmistokin on mietityttänyt. Sitä kun on niin paljon mielenkiintoista ohjelmistoa mutta haluaisin kuitenkin löytää sieltä  sen oman vahvuuteni. Jotain helmiä olen vuoden kuluessa löytänytkin mutta suurin niistä on varmaan minä itse. Kun on ottanut aikaa pysähtymiseen, on ollut aikaa myös miettiä sitä mitä on tehnyt ja mitä mahdollisesti vielä haluaisi tehdä. On tullut myös katsottua missä haluaisin muuttua ja miten onnistuisin toteuttamaan sen mitä musiikilta ja elämältä vielä toivoisin. Olen myös oppinut sen että jos en löydä ja näe vahvuuksiani itsestäni, en ole koskaan tyytyväinen. On sama mitä muut sanovat minulle jos en itse usko itseeni. Nämä on ollut arvokkaita löytöjä ja koen että niillä on ollut suuri vaikutus myös kehittymiseen laulajana. Ääni on vapautunut ja nyt tuntuukin että olen vihdoin löytänyt lähelle sitä ääntäni mikä minusta tuntuu luonnolliselta. Olen ymmärtänyt että meillä kaikilla on oma, ainutlaatuinen persoona ja voimme kehittää sitä, se on lahja jota ei ole kenelläkään muulla. Haluan siis huoltaa sitä sen arvon mukaisesti!

 

Olen myös löytänyt ainakin osan siitä minun jutustani laulujen parissa. Tällä hetkellä valmistelen laulututkintoa ja sen tiimoilta konserttia keväälle jossa toteutamme lisäksi vanhaa musiikkia kanteleen säestyksellä. Tuossa musiikissa koen olevani keskellä sitä ominta itseäni. Yhteistyötä teen tällä hetkellä kantelisti Johanna Aho-Salakan kanssa. Johanna on tehnyt sovituksia Finn-kanteleelle ja myös toiminut sen taiteellisena johtajana.

Myös lied musiikki on vienyt osan sydämestäni. Sitä tulen varmasti toteuttamaan myös tulevaisuudessa. Ilia Kalioujnov-Salmisen kanssa toteutetaankin konsertin muut pianolla säestettävät kappaleet. Ilta-musiikki pidetään 29.4.2017 klo:17 Jaalan kirkossa. Siellä kuullaan lisäksi myös kantele musiikkia! Olisi mukava jos  pääsisit  mukaan!

http://www.kouvolanseurakunnat.fi/tapahtumat/2017-04-29/musiikki-ilta

Kaunista kevättalvea toivotellen

 

Kaisa

Kommentit