MSF Hoito

Msf on lyhennys sanoista ”Mäkelän sähköfysiologinen kuntoutusmenetelmä”. Tämä kuntoutusmenetelmä perustuu 70-luvulla alkaneeseen Prof. Reijo Mäkelän aloittamaan ja hänen tyttärensä Prof. Anu Mäkelän jatkamaan ja edelleen kehittämään tutkimustyöhön ja sen sovellutuksiin.
Hoidon aikana akupunktiopisteitä stimuloidaan ”kynällä”, josta tulee hoitavaa, low-level tyyppistä pehmytlaseria ja matalataajuista sähkövirtaa sekä käytetään erilaisia valoklustereita suoraan kudokseen. Hoito on osoittautunut ylivoimaiseksi eri ärsytystapojen vertailussa akupunktiossa. Hoitomuotoa on kutsuttu joissakin tieteellisissä piireissä vuosisatamme yhdeksi suurista lääketieteellisistä saavutuksista. Tärkeätä osaa hoidoissa näyttelevät myös ravinto-oppi, vitamiinit ja hivenaineet sekä niiden kokonaisvaltainen käyttö. Asiakkaat kokevat hoitotapahtuman miellyttäväksi, helpoksi ja tehokkaaksi.

 

Msf-kuntoutuksessa pyritään selvittämään vaivojen perussyitä ja sitä kautta pääsemään hyviin hoitotuloksiin. Eri akupunktiopisteiden sähköisen vastuksen mittaamisella on tärkeä merkitys perussyiden löytämiselle. Sähkövirta kulkee ihmiskehon läpi, joka taas vaikuttaa kaikkien solujen toimintaan. Msf-testauksella, joka suoritetaan ensimmäisella hoitokerralla, tutkitaan sisäelimien kunto. Testi paljastaa hyvin herkästi poikkeavuudet eri elimien toiminnassa. Jo varhaisessa vaiheessa toimintahäiriöt huomataan ja näin voidaan ennaltaehkäistä sairauden puhkeaminen. Tuntemalla sairauden tai vaivan perussyy, voidaan sähköimpulssi ohjata haluttuun kehon osaan akupunktiopisteen kautta.